sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mistä tietää syksyn tulleen?

Viimeistään siitä, että tulee ommeltua pipoja. Sain syksyn ensimmäisen pipotilauksen. Samalla ompelin pari muutakin pipoa, sillä halusin testata silityskalvoa.

Työkaveri tilasi tytölleen pipon, jossa on virkattuja kukkia. Toiveena oli vihreät kukat, jossa on mukana heijastinlankaa. Virkkasin viisi pientä kukkaa. Ompelin ne pipon sivulle siten, että tulevat osittain eteen. Pipoista on vaikea ottaa kuvia, pitäisi olla jokin varapää!

Tämä kuva on sivusta.

Huomaathan meidän hienon tuotemerkin! Seuraava kuva on edestä.


Ja vielä lähikuva kukkasista.


Olen ostanut kahdenlaista silityskalvoa; pinkkiä ja heijastavaa. Leikkasin näistä kuvioleikkureilla paloja pipoja varten. Pinkistä leikkasin perhosia ja silitin ne pinkkiin pipoon.



En oikein tiennyt missä vaiheessa suojakalvo olisi pitänyt poistaa. Maltti olisi valttia, mutta kun sitä ei aina ole. Siksi heijastinkalvo onnistui vähän huonommin. Olisi pitänyt odottaa, että kalvo jäähtyy. Aluksi olin repimässä suojakalvoa heti pois ja siksi muutama lumihiutale näyttää vähän sulaneelta.


Jos teen näitä jatkossakin, niin tiedänpä sitten kuinka toimia. Nyt nämä ovat äidin työkavereilla testikäytössä, jotta saan tietää, kuinka silityskuvat pysyvät kiinni. Tuli aika kivoja?

- Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päiväämme!