lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pitkästä aikaa vaatetta itselle

Joka päivä väkerrän jotain - ompelen, koruilen, virkkaan tai neulon. Silti en ole pitkään aikaan ehtinyt ommella itselle mitään. Jo kesällä tilasin rupupussin (kangaspussi, jonka sisältö on yllätys), jossa oli Milona Sadekallion suunnittelemaa joustocollegea. Ajattelin heti, että tästä tulee legginsit. Tilasin rupupussin Pehemiältä, joka pian tilaukseni jälkeen siirtyikin Ommellisen omistukseen. Vaarallisen lähelle!

Kankaitani katsellessani olen huomannut, että yksiväriset ovat vähänlaisesti edustettuna. Niinpä yritän jatkossa keskittyä vähän niihinkin. Tämä yksivärinen kangas on PaaPii Desingilta.




Legginsien kaavalla olen ommellut ennenkin. Kaava on lehdestä Ottobre 5/2016.


Paidan kaava on uusimmasta naisten Ottobrestä eli 2/2017.


Villasukat on äidin tekemät. Kuvassa ei näy tarkasti, mutta niissä on ihanat pöllöt.

 
 
Huomaatteko miten hyvät kohdistukset onnistuin tekemään! Ja mitä hiuksilleni on tapahtunut?
 
Hyvää viikonloppua!
 
- Riikka
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päiväämme!