sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kirahvi-paita

Silloin tällöin tulee kankaita, joita on vain pakko saada. Ommellisella niitä on aika usein. Yksi niistä on Giraffe -joustocollege.

Käytin kaavana jo suosikiksi muodostunutta Ottobre -lehden 2/2015 Faded stripes -kaavaa. Olen ommellut alkuperäisellä kaavalla jo yksi, kaksi ja kolme paitaa. Viime kesänä tein ensimmäisen paidan, jossa pidensin helmaa. Pikkujouluihin ompelin toisen vastaavan. Parhaillaankin istun mekossa, johon käytin pohjana samaa kaavaa. Giraffe -paidan tein helmaa pidentämällä.

Giraffe -joustocollegea laitoin paidan takaosaan.



Etuosan ja helman ompelin meleeratun harmaasta joustocollegesta.



Olkiin ja kanttauksiin käytin Triangle -joustocollegea. Myös nämä kankaat löytyvät Ommelliselta. Välihuomautuksena todettakoon, että aika vaarallista, että Ommellinen muutti vielä lähemmäksi kotiani!


Lomailin tämän viikon ja olin veljeni luona käymässä. Kyllä se Haaga vaan on ihana paikka. Ensi viikosta tuleekin jännittävä, kun vaihdan töissä hetkeksi uudenlaisiin hommiin. Mukavaa viikkoa!

- Riikka

perjantai 19. toukokuuta 2017

Taitettava kassi

Olen joskus saanut liitolta näppärän kassin, jonka voi taitella kasaan ja sulkea nepparilla. Sitä on ollut kiva kuljettaa käsilaukussa. Kassi alkaa olla jo rähjääntynyt ja onhan se muutenkin ruma, kun siinä törröttää liiton logo. Niinpä ajattelin ommella uuden. Tilasin PaaPiilta Ketut -puuvillakangasta. Kuosin on suunnitellut Anniina Isokangas. Tein myös vuorin samasta kankaasta.


Kassin alaosaan ompelin napinläpisuikaleen, jotta kassin saa siististi taiteltua käsilaukkuun.


Tein samanlaisen äidille äitienpäivälahjaksi. Minun oli tarkoitus kirjoittaa tästä ohje, mutta innostuin ompelemaan niin vauhdilla, että unohdin ottaa kuvia ompeluvaiheista. Saa nähdä, jos innostuisin ompelemaan vielä yhden kassin.

Mukavaa viikonloppua!

- Riikka

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappureleet

Vietin vappua juhlimalla Hannan syntymäpäiviä. Juhlaan piti pukeutua lempivuosikymmenen mukaisesti. Valitsin 70-luvun, koska onhan juhlan sankari syntynyt silloin, niin kuin minäkin. Ajattelin myös, että niistä vaatteista tulisi sellaiset, että voisi käyttää myös muulloin. En voisi kuvitella pukevani kasaria tai ysäriä.

Ompelin joustofroteesta hameen, jonka kaava on oma. Joustocollegesta tein paidan Jujunan Hanna -kaavalla. Mikäs muu kaava Hannan juhliin olisikaan sopinut!


Sukkahousut ja neuletakin löysin Lindexistä. Kengät ostin Aleksi 13 loppuunmyynnistä. Kaulakorun olen tehnyt joskus aiemmin. Pipon virkkasin jo tutulla Pipon ytimestä popcorn-pipon ohjeella. Lankana oli Louhittaren luolan Väinämöinen, väri leikki.




Rannekorut olen myös tehnyt joskus aiemmin, mutta hyvin sopivat värimaailmaan. Tein kukkapinnit virkkaamalla kukat ja liimasin ne pinneihin.


Minulla oli myös samantyyliset virkatut korvikset, vaikka en ei hiusten alta näykään. Myös ne olin tehnyt aikoja sitten.

Kiitos ihanista juhlista Hanna <3 Hyvää vappua kaikille!

- Riikka