sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Lisää maksimekkoja?

Mitkä juhlat seuraavaksi keksisi, jotta saisi ommella vielä yhden maksimekon? Vai jokohan ne alkaisivat riittää, kun kolme olen tänä kesänä ommellut itselle. Äidillekin ompelin mekon Ommellisen Sademetsä digitrikoosta. Saapa nähdä muistaisinko kuvata vielä senkin esiteltäväksi.

Tänään vietettiin kotonakotona sukujuhlaa, johon ompelin mekon Ommellisen Lacebath -joustocollegesta. Kuosi on mielestäni ihana, ja mikäs ihme se onkaan, kun suunnittelijana on ollut Leena Renko.


Kaavana toimi jälleen vanha tuttu Suuri Käsityö 5-6/2015 maksimekkokaava.


Kyllä on syytä hymyillä, kun sivukohdistukset menivät niin hyvin. Ehkäpä alan myös ymmärtää, että olen lomalla, kun on viikko lomailua takana.


Eilen käytiin äidin kanssa poimimassa ruokapöytään luonnonkukkia. Minusta ne ovat niin kauniita. Kaupungissa lupiinit ovat vallanneet ihan liikaa tilaan päivänkakkaroilta ja muilta ihanuuksilta.


Pikkaisen taisi päästä kirosanoja suusta, kun aloin ompelemaan mekkoa. Tajusin leikanneeni kaksi etukappaletta. Onneksi takakappale ei poikennut muuten, kuin pääntie olisi ollut korkeampi. Mutta eipä tuo avarampi pääntie selässä maksimekossa haittaa lainkaan. Olisinhan voinut huijata, että vähän muokkasin kaavaa ;)

Toiset sanovat, että suku on pahin. Minun sukuni on onneksi ihana, ja oli mukavat juhlat.

- Riikka

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Pukukoodina kesämekko

Juhlin eilen ystävieni kanssa syntymäpäiviäni hieman etukäteen. Pukukoodiksi keksin kesämekon, ihan vaan jotta olisi hyvä tekosyy ommella itselle uusi maksimekko. Vähän jännitti, että miten sitä tarkenee, mutta onneksi aurinko hoksasi, että nyt olisi syytä näyttäytyä.

Jyväskylässä oli torstaista lauantaihin Suomipop -festivaali, joten mikäpä olisi ollut parempi paikka juhlia. Ja paras päivä tietysti lauantai, jolloin yksi esiintyjistä oli Dingo. Fanitin Dingoa seitsemän vuotiaana ja täytyy kyllä sanoa, että kannatti odottaa keikkaa 33 vuotta. Oli oikeasti hyvä!


Kaavana käytin samaa kaavaa, jota olen käyttänyt maksimekkoihini ennenkin, eli Suuri Käsityö 5-6/2015 maksimekkokaavaa. Kangas on Ommelliselta. Pitäisi ottaa tavaksi kirjoittaa kankaan nimi ylös, koska en harmikseni sitä enää muista.


Oli ihana päivä mahtavien ystävien seurassa.


Jyväskylässä avattiin Sinooperi. Taidanpa heti huomenna pyöräillä sinne lahjakorttieni kanssa. Koska alkoi loma!

- Riikka